Maths problem: Where to put the alarm clock?

2011 May 11
by Joonas Mäkinen

The purpose of applied mathematics is to create models. Mathematical models form a framework for understanding how any mechanical, social, biological or whatever system works. Obviously this is serious business because the better we can predict how different variables go together, the better we can prepare outselves for trouble and maybe even control the phenomenon in question to make it do our bidding.

Figuring out how fast glaciers are melting, when the next earthquake is threatening us, why skin wrinkles after taking a bath or how we could possibly kill that darn virus that causes epidemic fevers is important: we can save lives and natural resources, create better services and products. But mathematics is not about just large industry applications – it’s about everything.

As an anti-climactic example of how everyday events could be studied and improved through modelling, here’s a non-rigorous, overkill optimisation problem I thought about some time ago, presented in a very boring mathsy exercise way:

Assuming the alarm clock is placed distance S away from the bed, the intensity I of the ringing alarm is inversely proportional to the square of the distance, the minimum perceived noise signal needed to wake up is I₀, the perceived signal being proportional to the logarithm of the stimulant I, level of awakeness being proportional to time awake, there existing a set level of awakeness A₀, after which one doesn’t fall asleep again after waking up and closing the alarm, and the person walking the distance 2S with constant velocity V, how far from the bed should the alarm clock be placed to maximise the probability of waking up and staying awake?

That was one sentence. One sentence that combines several models known from psychology and acoustics. I made up the part about awakeness – that was just me trying to model the situation, thinking that a directly proportional model could approximate it well. The problem here of course is that if the alarm is right next to you, it’s louder and wakes you up better but it can be also turned of quickly, lulling you back to sleep. Needing to walk over to it wakes you up but from far away the alarm also rings more faintly. Somewhere between there lies an optimal distance. (This doesn’t yet take into account that a very sudden and loud alarm does wake you up “better”. Maybe I’ll work this into a bigger study, who knows…)

Do tell if you manage to improve the given assumptions and figure out the solution. Or a solution. If it is even solvable.

Kävelen Helsingistä Lahteen – seuraa matkaani

2011 April 15
by Joonas Mäkinen

Lähden noin puolen tunnin kuluttua tämän kirjoittamisesta vaalivaellukselleni Helsingistä Lahteen. Julkaisen jatkuvasti sijaintini gps:n avulla, ja jokainen voi seurata etenemistäni alla olevasta kartasta. Streamaan myös toisinaan matkan aikana videota uudella HTC Desire Z -puhelimellani (hyvästi, Nokia).

105 kilometriä, 24 tuntia, here I come!

5 syytä, miksi hyvitysmaksu ja laajakaistavero eivät toimi

2011 April 15

Ilmoitin musiikkilehti Rumban jutussa vastustavani hyvitysmaksujärjestelmää. Tämä ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että työskentelen luovalla alalla.

Trendien ja markkinoiden muuttuessa on tavallista, että vanhat tienaamiskeinot eivät enää ole yhtä tuottoisia kuin ennen. Tällöin erilaiset etujärjestöt usein aloittavat “Hei, me ei saada tarpeeksi rahaa!” -huutelunsa – aivan kuin kulttuurialalla työskentelevillä olisi jonkinlainen luontainen oikeus saada “tarpeeksi” rahaa, vaikka yleisön kiinnostus olisi lopahtanut. Kaksi hulvattominta rahankeräystapaa ovat hyvitysmaksu ja niin kutsuttu laajakaistavero. Kerron nyt viisi syytä siihen, miksi molemmat ovat syvältä.

1. Ei ole mitään, mitä hyvittää

Hyvitysmaksua eli entistä kasettimaksua maksetaan virallisesti korvauksena tekijöille siitä, että ihmiset harrastavat yksityistä kopiointia eli muuntavat ostamaansa teoksia toiseen muotoon, ottavat varmuuskopioita ja ehkä kopioivat kaverilleen. Hyvitysmaksulla ei ole mitään tekemistä laittoman epäkaupallisen kopioinnin eli “nettipiratismin” kanssa, vaikka viime aikoina tätäkin perustelua on keskusteluissa nähty.

Yksityinen kopiointi on kuitenkin täysin laillista ilman hyvitysmaksuakin, sillä ilman yksityisyydensuojan vakavaa loukkaamista ei yksityistä kopiointia voitaisi kontrolloida. Ihmisiä ei voida olettaa “syyllisiksi” ja tehdä maksujärjestelmää perusteella “no kun ne kopioi kuitenkin”.

Laajakaistaverolla tarkoitetaan internetliittymien hintaan lisättävää maksua, jolla korvataan mahdollisia tiedostonjaon aiheuttamia menetyksiä. Kaj Sotala ja Ahto Apajalahti käsittelivät laajakaistaveroa Jokapiraatinoikeus-kirjassaan sivulta 234 eteenpäin. Käytännössä laajakaistaveron idea hyvityksenä kaatuu samaan perusongelmaan kuin nykyinen hyvitysmaksukin: ei ole mitään, mitä hyvittää. Tiedostonjaon vaikutus myyntiin on yksinkertaisesti niin kiistanalainen, että ei voida olettaa siitä ehdottomasti olevan haittaa tekijöiden tuloille. Laajakaistaveroa on silti käsitelty mallina, joka voisi toimia nykyisille kulttuurimarkkinoille nykytilannetta parempana välivaiheena kohti piraattien vaatimaa epäkaupallisen kopioinnin vapauttamista.

2. Mielivaltainen vero

Menemättä sen kummemmin yleiseen verotuksen oikeudenmukaisuuteen ja hyödyllisyyteen ei minkään tietyn alan “me halutaan enemmän rahaa” riitä syyksi tehdä tulonsiirtoja. Nykyisellään jopa uudet, tuntemattomat taiteilijat, jotka tarvitsevat työhönsä tyhjiä cd-levyjä ja ulkoisia kiintolevyjä, joutuvat maksamaan omasta työstään veroa paremmin tienaaville muusikoille ja kirjailijoille. Tämä ei todellakaan ole omiaan laajentamaan kulttuurin monimuotoisuutta.

Olen jutellut usean hyvitysmaksun laajentamista ja laajakaistaveroa tukevan kirjailijan kanssa, ja he kaikki ovat tiedostaneet, että järjestelmä ei ole reilu tai oikeudenmukainen, mutta silti kannattavat sitä lisätulojen toivossa. Ahneus voittaa perustelut.

3. Haitta kaupankäynnille

Yhä harvempi välittää siitä, tilaako tuotteensa – erityisesti erilaiset tallennusmediat – Suomesta vai ulkomailta. Internet on tehnyt kaupankäynnistä hyvin kansainvälistä, ja ulkomailta saa ostettua tavaraa usein paljon halvemmalla kuin kotimaasta. Hyvitysmaksun lisääminen tallennusmedioiden hintaan heikentää suomalaista yritysten kilpailukykykä. Perehtyneet kuluttajat osaavat kiertää ongelmat, mutta ulkoisia kovalevyjä myyviä kauppoja järjestely varmaankin pännii, ja he saavat kiittää siitä hallitusta.

Vanha verovertailu. Lähde: http://piraattiliitto.org/uutiset/2007/11/teosto-verottaa-tallennusmediaa-enemm-n-kuin-valtio-alkoholia

Koska Suomessa asuvat eivät voi ostaa internetyhteyttään ulkomailta, ei laajakaistavero tässä tapauksessa ajaisi ostajia muualle, mutta liittymien hinnanousu kyllä olisi epämiellyttävää niin kuluttajille kuin palveluntarjoajillekin.

4. Teosten käyttöä ei voi tarkasti seurata

Netissä tulisi päteä samat lait kuin sen ulkopuolellakin. Esimerkiksi viestintäsalaisuus on loukkaamaton, oli viestinä sitten rakkauskirjeitä, musiikkia, rahaa, elokuvia tai huumeita. Viestintään ja yksityisyydensuojaan saa puuttua vain poliisi (eivät yhdistykset kuten Gramex), ja sekin vain etukäteisepäilyllä ja kohdistetusti. Hakuammunta ja pelottelu eivät kuulu oikeusvaltioon.

Näin ollen tarkkaa teoskohtaista dataa siitä, mitä netissä tai kotona kopioidaan, ei voi saada. Tämän kanssa on elettävä. Mututuntumalta ei tule veroja tai hyvitysmaksuja vaatia, mutta kansalaisoikeuksista emme luovu.

5. Tulot kohdistuvat huonosti

Hyvitysmaksuvarojen käytöstä päättää ensin opetusministeriö, joka valitsee myös niitä perivän järjestön (nykyään Teosto). Eri kulttuurialojen etujärjestöt (kuten Kopiosto, Kuvasto) taas tilittävät tulot heidän asiakkailleen eli tekijöille ja esittäjille. Jonkin verran hyvitysmaksusta saatavia varoja käytetään myös yleisesti luovan työn tukemiseen, mutta näiden tahojen rahoitus pitäisi mielestäni hoitaa suoraan valtiolta.

Sen lisäksi, että 4-kohdan vuoksi tilitys on varsin epämääräistä, jäävät rahanjaon ulkopuolelle tyystin pois ne taiteilijat, jotka eivät asioi kyseisten järjestöjen kanssa. Paremmin järjestelmän sisällä menestyneet keräävät heidänkin pottinsa.

Laajakaistaverolla olisi sama ongelma, eivätkä kaikki välttämättä edes haluaisi oikeudenmukaista tulonjakoa:

Kaksi kolmasosaa netissä levitettävästä materiaalista on pornoa. Haluaako ehdokkaasi pornoteollisuudelle miljoonien eurojen rahallisen tuen?

Minusta se olisi reilua.

Valitettavasti Sosiaalinen vaalikone oli ainut vaalikone, jossa kysyttiin eduskuntavaaliehdokkaiden kantaa hyvitysmaksuun. Niin, olisihan se kivaa, että taiteilijoilla olisi parempi toimeentulo. Minä en voi kuitenkaan edes säveltäjänä sallia itselleni enemmän rahaa vaatimalla sitä perusteetta muilta.

Lisätietoja:
Electronic Frontier Finlandin kampanja
Adressi hyvitysmaksun laajentamista vastaan

Sairasta vastakkainasettelua

2011 April 12
by Joonas Mäkinen

Teksti julkaistu Piraattipuolueen blogissa.

Kun ihminen oppii jotakin, hän asettaa vanhoja ja jo ennestään tuttuja käsitteitä erilaisiin kategorioihin. Nykyiselle älyllisen kehityksen tasolle ei olisi päästy, ellei samankaltaisia asioita olisi voitu ryhmitellä yhteen ja tunnistaa syy–seuraussuhteita. Ihmisellä on kuitenkin valitettavasti tapana pitää kynsin hampain kiinni jo muodostetuista yhteyksistä, ja asioiden uudelleenryhmittely koetaan vaikeaksi ja epämukavaksi.

Tämä on politiikan suurin ongelma. Ihmisen muutoshaluttomuuden vuoksi jokainen kehitysehdotus koetaan oletusarvoisesti uhkaavana, päätökset tehdään myöhässä ja ennakkoluulot estävät meitä tekemästä yhteistyötä. Totuuden tavoittelu ja hyvinvointi jäävät toissijaisiksi, kun oman egon ja ajatusmailman pönkittäminen muodostuu niin tärkeäksi, että mielummin on hiljaa kuin keskustelee.

Piraattipuolue järjesti sunnuntaina Helsingissä englanninkielisen keskustelutilaisuuden tekijöiden toimeentulosta, johon osallistuivat Piratpartietin perustaja Rick Falkvinge, The Pirate Bayn perustaja ja Flattr-mikromaksupalvelun kehittäjä Peter Sunde Kolmisoppi sekä tutkija Tarmo Toikkanen Aalto-yliopistosta. Useiden viikkojen suunnittelusta huolimatta vain mainitut kolme hyvin paljolti toistensa kanssa samaa mieltä olevaa osallistujaa lähtivät mukaan. Missä vasta-argumentit? Missä uudet ideat?

Kutsuinhan sentään mukaan myös Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK:n – neljästi. Esitin pyynnön niin sähköpostilla, soittamalla kuin henkilökohtaisestikin, mutta en saanut mitään vastausta. Säveltäjien ja sanoittajien yhdistys Elvis ry on ollut yhteistyöhaluisempi, mutta hekin ohittivat piraatit tietoisesti, kun ilmoittivat kysyneensä puolueiden mielipiteitä musiikin nettilataamisesta ja hyvitysmaksuista.

Mutta mitäpä olisi pitänyt odottaa järjestöiltä, joiden johto on palkattu suojelemaan vanhoja assosiaatioita? Piraatit koetaan uhkana, koska tuomme esille tietoa, joka uhkaa vanhoja liikemalleja ja ajattelutapoja. Esimerkiksi Elvis ry:n väitteessä “Suurin syy tulojen laskuun on nettipiratismi, joka näkyy mm. äänitetulojen roimana laskuna” on piraattien kannalta niin paljon väärää, että tilanne tuntuu toivottomalta. Vaikka kuinka latoisi pöytään tutkimuksia ja faktoja tekijöiden kasvaneista tuloista, laittoman tiedostonjaon haitattomuudesta ja siitä, että digitaalisten äänitteiden myynti on jo ylittänyt fyysisten äänitteiden laskun, he esittäisivät meidän olevan edelleen tekijöitä vastaan. Puolustuskannassa on menty niin pitkälle, että eräässä käydyssäni puhelinkeskustelussa jopa Creative Commons -lisensointia sanottiin vastapuoleksi.

Kulttuuribisnes ei suinkaan ole ainut ala, jossa eri mieltä olevat ihmiset ja uusi data jätetään täysin huomiotta tai nähdään ongelmana, jota yritetään ratkoa pakkokeinoilla ja pelon lietsomisella. Missä tahansa yhteiskunnallisessa keskustelussa esiintyy ihmisten jakamista meihin ja niihin. Se voi motivoimisen vuoksi olla hetkellisesti hyödyllistä, mutta pidemmän päälle se johtaa tilaan, missä kehitystä ei tapahdu, vaan pikemminkin yhteiskunta taantuu.

Minä elän nyt vuoden 2011 pahoinvointivaltiossa, jossa vasemmisto ja oikeisto vielä kinastelevat keskenään, säästöjen toivossa leikataan mielenterveyspalveluita, yhteiskunta pakotetaan pitämään 1900-luvun liikemallit tekohengityksessä kansalaisoikeuksien kustannuksella ja vaaleissa vanhat sosiaalidemokraatit vouhottavat työstä, kun eivät parempaa osaa vaatia. Nuori katselee häpeissään, kun vanhemmat yrittävät pakottaa muuttuvan maailman omiin ajatusmalleihinsa sopeutumatta itse. Ja me suremme, että vanhojen ideoiden taistellessa tuulimyllyjä vastaan sivulliset kärsivät.

En ole vastuussa isoisieni teoista, enkä jatka heidän sotiaan. Tämän takia eduskunta tulee vaihtaa. Tämän takia nuorten tulee olla mukana politiikassa, eikä vain odottaa, että jokin nuorisojärjestö edustaa heitä. Tämän takia meidän on haastettava vanhempiemme ja isovanhempiemme käsitys siitä, miten yhteiskunta toimii ja miten pitää elää.

Piraattipuolue haluaa tuoda esiin uusia näkökulmia ja tietoa kansalaisoikeuksista, tietoyhteiskunnasta ja kulttuurista. Nämä ovat kaikki asioita, jotka jokainen lukija on jo tavalla tai toisella omaksunut. Tulevien vuosien aikana selviää, miten opimme jäsentämään nämä käsitteet uudelleen.

Tänään on viimeinen ennakkoäänestyspäivä eduskuntavaaleissa 2011. Jos sinusta tuntuu, että kukaan ei aja etuasi, saatat hyvinkin olla oikeassa. Nyt sinulla on mahdollisuus laittaa tälle piste.

Olen säveltäjä, opettaja ja Piraattipuolueen eduskuntavaaliehdokas 180 Helsingistä. Facebook-yhteisöni löydät tästä.

Kävelen Helsingistä Lahteen

2011 March 30

Olen suunnitellut tätä jo reilun vuoden, ja nyt on eeppisen vaalivaelluksen aika. Kokeilen kestävyyteni rajoja ja kävelen Helsingistä Lahteen – vuorokaudessa.

Olen jäänyt paitsi paljosta urheilusta lapsena astman vuoksi. Jääkiekko, jalkapallo ja muu ryhmäliikunta eivät koulussa hetkauttaneet, mutta sen sijaan kokeilin lapsena telinevoimistelua ja paria kamppailulajia. Lukiossa kokeilin jonkin aikaa laskuvarjourheilua. Armeijakin jäi väliin, koska Cooperin testi on jäänyt kesken. Nykyään harrastan boulderoimista ja ilman sen kummempaa urheilutarkoitusta olen kävelen paljon. Bouldering eli kalliokiipeily on varsin anaerobista liikuntaa, ja kävelykin on niin vähän rasittavaa, että astmaatikkokin jaksaa. Kokeillakseni kestävyyttäni teen kävelemisestä paljon tavallista haastavampaa pidempämällä tavallisen kävelylenkin vuorokauden vaellukseksi. (Tervetuloa muuten Piraattinuorten boulderingtapaamiseen lauantaina.)

Ohessa Google Mapsista kaapattu kuva pääasiallisesta reitistä. Tottakai tässä täytyy vielä suunnitella pikkuteiden käyttöä, koska tehokas kävely ei oikein onnistu moottoriteiden varsilla. Kokonaismatkaksi tulee noin 105 kilometriä, joten jos haluan hoitaa koko matkan 24 tunnissa, tulisi keskinopeuteni olla (vähintään) 105 km /24 h = 4,375 km/h. Google Maps ehdottaa matka-ajaksi kävellen 21 tuntia ja 40 minuuttia, ja taukoihin pitänee varata ainakin pari tuntia, joten tasaiseksi kävelynopeudeksi täytynee saada jotakin välilä 5–6 kilometriä tunnissa. Kävelen tavallisesti varsin rivakasti, joten en näe tätä ongelmana. Tulevaa väsymystä en kuitenkaan osaa vielä kovin hyvin ennakoida.

Menneillä viikoilla olen keskittynyt jalkojen sekä yleiskunnon treenaamiseen ja tutustunut kävelemisen fysiologiaan. Kerron tutkimuksistani ja valmistautumisesta urakkaan lisää tuonnempana.

Tulevia harjoituskävelyitä:

pe 1.4. Puistola–Kerava, 17 km

su 3.4. Puistola–Järvenpää, 26 km

ti 5.4. Helsinki–Järvenpää, 39 km

… joita tulee lisää. Minun kannattaisi kai kävellä esimerkiksi myös väli Helsinki–Mäntsälä, että voisin siinä samalla suunnitella tarkempaa kävelyreittiä kohti Lahtea.

Itse 105 kilometrin kävelysuoritus lähtisi suunnitelmani mukaan käyntiin Helsingin keskustasta perjantaina 15. huhtikuuta kello 12. Tarkoitus olisi sitten olla perillä Lahden keskustassa kello 12 seuraavana päivänä.

Mukaan kävelemään saa tulla – vaikka vain osaksi matkaa! Pidän huolen, että kulkuani voi seurata GPS:llä (mahdollisimman) reaaliaikaisesti kuten tälläkin hetkellä sijaintini näkyy sivun oikeasta laidasta löytyvästä kartasta. Haluaisin myös stremata videota matkalta, vähintään kännykälläni. Tätä varten pitänee hommata vara-akkuja Nokia E90-kommunikaattoriini… Sponsoreita, anyone?

Otan nyt siis vastaan kaikenlaisia ohjeita ja vinkkejä. Miten kannattaa kävellä? Mitä ja milloin kannattaa syödä ja juoda matkan aikan? Minkälaiset kengät messiin?

Jos haluat seurata menoa, liity Facebook-tapahtumaan. Otan mielelläni vastaan kaikenlaisia neuvoja ja kysymyksiä. Tukijoukkojakin kaivataan, ettei Joonas löydy lauantain ja sunnuntai välisenä yönä tajuttomana ojasta.

Olen säveltäjä, opettaja ja eduskuntavaaliehdokas numero 180 Helsingistä. Jos ajatukseni miellyttävät kiinnostavat, voit fanittaa Facebookissa. Vaalilahjoitukset voi osoittaa suoraan piraattipuolueelle.

Jumala rakastaa kaikkia – myös heteroja

2011 March 27

Älä alistu! -kampanja haastaa käsityksemme yksilönvapauksista. Mitä siinä homostelussa on niin (kansaa) kiihottavaa, että arkkipiispa vaatii kampanjan lopettamista?

Vielä kerran tiivistäen: Nuotta-lehden tiedotteen mukaan heidän kampanjansa haastaa vallitsevan arvomaailman tuomalla esille mahdollisuus valita heteroseksuaalisuus. Projektiin sisältyy yksi YouTube-levityksessä oleva video, tiedote, TV7:llä esitetty kampanjaa sivuava ohjelma ja joitakin valokuvia. Viikon mittaiseksi projektiksi suunniteltu projekti ei siis ollut valtava, mutta noussut kohu sitäkin suurempi. Rahoituskin on kyseenalaistettu.

Tehdään tämä nyt selväksi: sananvapaus kuuluu kaikille, joten tämänkin projektin saa tehdä, mutta se ei vapauta vastuusta – tekijät kestäkööt paskamyrskyn. Tottakai kampanjan tuottajat ja muut konservatiiviset samaa mieltä olevat käyttävät tätä kohua hyväkseen ja keräävät suvaitsevaisuuskinastelusta irtopisteitä, mutta kaikesta tulee voida esittää kärjekkäitäkin mielipiteitä, eikä mielipaha riitä perusteluksi kieltää kampanja.

Häly on kuitenkin noussut jo sille tasolle, että näen uhkana vaarallisen erittelyn: homot ja uskovaiset. Oikeasti nämä kaksi ryhmää eivät sulje toisiaan pois, vaan on olemassa paljon uskovaisia homoja. Pienen ryhmän tekemä mediakampanja nousi ennen näkemättömän hyvin esille ja antaa tällä hetkellä huonon kuvan koko kirkosta. Liiallisen vastakkainasettelun vuoksi sananvapausaktivisti ja ateisti joutuu nyt puolustamaan sekä uskovaisia että homoja.

Tämä näyttää olleen se sitaatti Annin tarinasta, johon kaikki tiedotusvälineet tarttuivat:

– – jos joku murhaaja pystyy tekee parannusta, niin miksei joku homokin?

Miten homoseksuaalisuuteen sitten pitäisi suhtautua? Lakia rikkovat teot ovat yleensä rikoksia siksi, että niistä on vahinkoa muille. Murha kuuluu tähän kategoriaan, enkä tunne yhtäkään valtiota, jossa laki ei kieltäisi toisen ihmisen hengen viemistä. Koko eläinkunnassa yleinen (ja siis luonnollinen) homoseksuaalisuus on jo päässyt pois laittomuuksien joukosta – Suomessa; sairautena homoseksuaalisuutta pidettiin virallisesti vielä vuoteen 1981 asti. Kuitenkin muun muassa transvestitismi ja sadomasokismi luokitellaan vielä nykyäänkin sairauksiksi, vaikka näistä ei ole haittaa itselle, eikä muiden vapautta rajoiteta. Lähtökohtaisesti toisille vahinkoa aiheuttamattomien tekojen pitäisi olla sallittuja. Seksuaalinen suuntautuminenkin on niin monipuolinen ja epämääräinen asia, että on vaarallista hyväksyä lailla etukäteen vain jonkinlainen elämäntapa.

Lainsäädännössä on kuitenkin edelleen paljon kieltoja, jotka ovat perustuneet vanhentuneille tavoille, käytännöille ja peloille, joille ei nykypäivänä löydy kunnon perusteita, jos silloin ennenkään. Esimerkkinä olkoot vaikkapa epäkaupallinen tiedostonjako tai kampanjassakin sivuttu homoavioliitto, joka on hyvä esimerkki kahden ihmisen välisestä asiasta, josta ei ole vahinkoa muille.

Kuvassa avioliittolain muuttuminen Yhdysvalloissa.

On joo pitkät perinteet.

Sanoisitko näin paljon muuttuneen avioliittohistorian olevan kovin perinteikästä? (Vihje) Vanhentuneisiin assosiaatioihin takertuminen estää meitä näkemästä todellisuutta ja arvioimasta uudelleen, mistä on haittaa ja mistä hyötyä. Onko jokaisen rikos lainkaan rikos tai jokaisen synti lainkaan syntiä? Tai vielä olennaisempaa: miksi jonkin, josta ei ole muille haittaa, pitäisi olla kiellettyä?

Vaikka avioliitto olisikin kuinka perinteikästä tahansa, tavoilla ei ole mitään virkaa perusteluna silloin, sillä on kyse yksilönvapauksista ja -oikeuksista. Jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan niin paljon, että he haluavat vahvistaa liittonsa jollakin yhteiskunnallisella rituaalilla, ei tätä tarvitse erikseen perustella hetero- ja homopareille. Avioliittokeskustelussa esitetyt huolet suvunjatkamisesta, lasten oikeuksista, “yhteiskunnan rappeutumisesta” ja niin edelleen ovat toissijaisia, sillä vapaudet eivät vaadi perusteluja – vapauksien rajoittaminen vaatii perusteluja.

Kun puhun avioliitosta, puhun ensisijaisesti valtiollisesta avioliitosta. Homopareille tulee sallia samat avioliiton tuomat taloudelliset sekä muut lainopilliset mahdollisuudet ja oikeudet kuin heteroillekin. Kenties vielä joskus tulevaisuudessa älyämme, että se, mitä ihmiset keskenään sovussa tekevät, on heidän oma asiansa. Välttämättä ei mitään lainsäädäntöä edes tarvita, kun perusturva on muilla keinoin saatu kohdilleen. (Tällainen muutos tasaisi sosiaalisia oikeuksia myös esimerkiksi niille, joiden mielestä ryhmäavioliitto pitäisi sallia.)

Luterilainen kirkko ja jokainen uskontokunta taas saa aivan itse arvioida tarpeensa ja päättää, hyväksyykö se kahden samaa sukupuolta olevan avioliitot. Kyseessä on “kerhon” omat säännöt, ja jokainen muutos liberaalimpaan tai konservatiivisempaan suuntaan voi tuoda jäseniä tai ajaa niitä pois. Kirkko saa pysyä perinteikkäänä tai seurata aikaansa, mutta mielestäni on silti hälyttävää, jos vanhakaan uskonto ei tunnusta vieläkin vanhempaa seksuaalista käyttäytymistä ihan tavalliseksi ja hyväksyttäväksi asiaksi.

Kampanjan muistutus siitä, ettei tarvitse aina alistua sosiaalisen paineen alla ja totella muita ihmisiä, on hyvä. On totta, että on olemassa ihmisiä, joita on painostettu homoseksuaaliseen kanssakäymiseen: Suomessa puhuttiin viime vuonna jonkin aikaa yläluokkien tyttöjen pakkopusuttelusta. Tämä lienee osittain sitä, mitä Nuotta pyrkikin tuomaan esille. Löytyy ihmisiä, jotka varmasti kokevat painetta olla hetero, ja on hyvä, että tästä puhutaan. Pitäähän heteroidenkin saada olla heteroita.

Suosittelen muuten lukemaan blogikirjoituksen Biseksuaalisuudesta voi parantua, jos haluaa ymmärtää paremmin biseksuaalien vietin toteutumista:

Annin tarina on kuitenkin hyvin tunnistettava biseksuaalinen tarina, kun siitä jättää Jumalan tekemän ihmeen pois. Tyttö seurustelee tytön kanssa, eroaa, tuskailee, sitten tapaa pojan, ihastuu, halu ja tunteet muuttuvat. Se on jopa tavallinen tarina: pitkällä aikavälillä on varsin todennäköistä, että itsensä biseksuaaliseksi mieltävän ihmisen halut, ihmissuhteet ja tunteet vaihtelevat.

Ihmisten seksuaalinen suuntautuminen voi muuttua, mutta tähän ei tule ketään pakottaa. Vaatimus koskee tietenkin myös Älä alistu! -kampanjaa. Konservatiivien kampanjointiin ei tarvitse alistua. Pidän lisäksi kampanjan perusteluina käytettyjä viittauksia Raamattuun ja Jeesukseen varsin hämmentävinä. Jeesus ei puhunut Raamatussa homoista mitään ja oli muutenkin silloisiin uskonnollisiin perinteisiin nähden varsin kapinallinen. Raamattu on ihmisen kirjoittama ja moneen kertaan editoitu kirjakokoelma, vaikka sitä usein Jumalan sanana luetaankin. Hyviä neuvoja ja inspiroivia kertomuksia löytyy vaikka kuinka, mutta miksi ihmeessä tulisi valita käyttöön juuri sellaisia kohtia, joilla perustellaan muiden ihmisten vapauksien rajoittamista?

Kirkolla on annettavana paljon hyvää kuten sosiaalityö ja teologian tuntemus, ja en haluaisi nähdä ihmisen tavallista käyttäytymistä rajoittavan konservatiivisuuden laajenevan ja leimaavan toimintaa. Kampanjointi homoseksuaalisuutta itseään vastaan olisi haitallista, koska omaa seksuaalisuuttaan tutkivat nuoret (ja mikseivät vanhemmatkin) kaipaavat tukea – eivät kieltämistä. Uskoa saa, mitä haluaa, kunhan siitä ei ole vahinkoa muille, mutta tällainen meininki käy oikeasti ihmisten mielenterveydelle. Jotenkin kirkon tulee sopeutua, sillä nykyisellään meininki eriyttää monia uskovaisiakin kirkosta ja sen seurakunnista, kun toiminta ei vastaa heidän maailmankatsomustaan.

On huolestuttavaa, että homoseksuaalien oikeuksista ja uskontoon perustuvien mielipiteiden oikeutuksesta edes tarvitsee keskustella vielä tämän päivän Suomessa. Pitäisi olla itsestään selvää, että kukin saa toteuttaa seksuaalisuuttaan tai uskoaan valitsemallaan tavalla, kunhan se ei vahingoita muita. Mutta jos näistä kuitenkin puhutaan, niin varokaa näkemästä tilannetta liian mustavalkoisena. Annin nimen muuttaminen videoon turvallisuussyistä oli hyvä varotoimi, sillä kaiken kaikkiaan näyttäisi siltä, että emme osaa vieläkään keskustella “vääristä mielipiteistä” suivaantumatta.

Tässä tilanteessa lienee vain parasta toivoa, että homofobisuus ja kirkon sisäinen välienselvittely koituisi homoillan tavoin kenties lopulta ihmisoikeuksien eduksi tuomalla seksuaalivähemmistöjen ongelmat ja mielipiteiden sateenkaarikirjon laajaan keskusteluun.

Homoseksuaalisuus ei ole väärin tai hävettävää. Jokainen toisten itsemääräämisoikeutta rajoittamaton seksuaalien suuntautuminen tulee sallia. Uskonnon harjoittaminen ei ole väärin tai hävettävää. Jokainen omaan uskontoon pohjautuva mielipide tulee sallia.

Ihmiset tulee hyväksyä sellaisina kuin he ovat.

Joonas Mäkinen
Eduskuntavaaliehdokas numero 180 Helsingistä
Piraattinuorten, Suomen arvoliberaaleimman nuorisojärjestön, varapuheenjohtaja

 

Konserttikokemuksia: My Chemical Romance

2011 March 20
by Joonas Mäkinen

Olen niitä ihmisiä, joiden edellinen konsertti on yleensä ollut oma konsertti – kenties piano-, kuoro-, tai bändikeikka. Olen esiintynyt Hartwall Areenalla useamman kerran kuin olen ollut kuuntelemassa siellä mitään konserttia. Jostakin syystä suosittujen artistien ja kuuluisten bändien keikat eivät ainakaan nuorempana minua kiinnostanee. Muistan joskus jopa poistuneeni isäni kanssa Olympiastadionilta kesken jonkin “kuumia nimiä” sisältävän hyväntekeväisyyskonsertin, koska meille tuli tylsää.

My Chemical Romancen konsertti (osa The World Contamination Tour -maailmankiertuetta) oli minulle siis lähtökohtaisesti hyvin vieras kokemus. Olin jo viime vuonna miettinyt, että pitäisi aktiivisemmin tutustua paremmin siihen, mitä monet muutkin kuuntelevat – populaarimusiikkiin. Tuskin minua hipsteriksi voi laskea, mutta en katso televisiota, ja autoradiossa soi Yle Radio Vega, Yle Mondo tai Yle Radio Yksi. Viime syksystä lähtien olen tosin koettanut kuunnella muutakin, joten Voice on ollut syynin alla. (Nykyään minulla ei kylläkään ole autoa käytettävissä, ja ajattelin kyllä pärjätä ilmankin.)

Permantolipun sain lopulta ostettua Huuto.netistä ohjevähittäishintaan, vaikka lipun saaminen jäikin viime tinkaan.

My Chemical Romance on yksi niistä bändeistä, joiden tuotantoa tunnistin, mutten osannut liittää tuttua melodiaa mihinkään kappaleen nimeen tai yhtyeeseen. Täsmäkoulutin itseäni vuodenvaihteessa tekemällä Spotifyhin ja Groovesharkiin soittolistoja ja tutustumalla tarkoituksella paremmin bändin biiseihin.

Konserttiin jonottaminen oli minulle jotain täysin uutta. (Tähän menessä pisin jonotukseni on 11 tuntia Lontoossa Waterstones-kirjakauppaan, kun odotin silloisen tyttöystäväni kanssa viimeistä Harry Potter -kirjaa.) Saavuin paikalle klo 16 – neljä tuntia ennen lämmittelybändin aloittamista. Tylsyyden ja kylmyyden välttämiseksi sitä jopa tutustuttiin joihinkin kanssajonottajiin.

MCR ei ole mikään aivan uusi bändi, joten ihailijoita löytyy joka lähtöön, mutta truefanit ovat kuulemma jo kasvaneet aikuisiksi. Ulkona odottava väkijoukko näyttikin suurilta osin koostuvan noi 14-vuotiaista tytöistä. Olinkohan 22-vuotiaalle miehelle väärässä paikassa?

Olin yliarvioinut yleisöryntäyksen, mutta niin nuoret kuin vanhemmatkin fanit olivat nähneet kunnioitettavan paljon vaivaa saapuakseen paikalle ajoissa ja kaukaa. Pari ruotsalaistakin tyttöä oli matkustanut maahan vain bändiä kuuntelemaan. Tunnen vielä hyvin paljon innokkaampia konserttien kiertäjiä, mutta on se aina mukavaa nähdä musiikin ystäviä, joita eivät valtioiden rajat pidättele.

Lämppärinä MCR:lle toimi Iconcrash. Lämppäritietoja olisi kiva nähdä mainostettavan paremmin etukäteen, jotta yhtyeen nimen ei tarvitsisi jäädä päähän sillä ainokaisella kerralla, kun laulaja kiittää yleisöä. Ihan hyvä fiilis jäi, ja bändin Stockholm-kappaleen olinkin kuullut kai joskus radiosta.

Lämppäribändiä kuunnellessa oli hyvä myös testata uudet paikan päältä ostetut 25 euron Exinore ER 20 S -korvatulpat. Korvani eivät ole kovin tottuneet tulppiin, mutta muutaman minuutin tökkimisen jälkeen vasenkin korvakäytävä saatiin tukittua. Loppujen lopuksi jykeviä ja läpitunkevia bassoääniä lukuun ottamatta musiikin äänitasapaino ei tuntunut kärsivän tulpista. Hyvin toimivat – suosittelen.

Lämppärin lopetettua oli kiva katsella läheltä ei-niin-pikaista setin vaihtoa. Oikeastaan lavan edustalla ja reunoilla kuhisi koko ajan, kun järjestysmiehet ja -naiset pitivät jatkuvan vesitarjoilun avulla huolen siitä, ettei kukaan permannolla pyörtynyt. Mielestäni outoa oli, että järkkärit keräsivät tomerasti yleisöltä pois kaikki järjestelmäkamerat, mutta jättivät pokkarit ja puhelimet rauhaan.

Kun jonoon saapumisesta on kulunut reilut viisi tuntia, on My Chemical Romancen aika. It’s time to fucking sing it for some na na na na na na!

Puolentoista tunnin setti putkeen ilman taukoja on komea suoritus, eikä Gerard Wayn ääni tuntunut edes väsyvän lukuunottamatta ehkä Cancerin selvästi pehmeämmiksi tarkoitettuja saundeja.

Erikoiskiitokset kiertuerumpali Michael Pediconelle, joka teki monessa biisissä selväksi, että rumpali on bändin munat. Siinä, missä kitaristeja hädin tuskin välillä erotti toisistaan ja muusta äänimassasta, pääsi Pedicone loistamaan väsymättömällä ja hyvin dynaamisella lyönnillä.

Mutta juu: kuka hitto blogaa suoraan konsertista lavan edustalta. But trust me: I had fun. :)

Lyhyt arvostelu: Stalkatut elämät

2011 March 10
by Joonas Mäkinen

Kävin torstaina katsomassa Järvenpään seurakuntaopiston artistilinjan musiikkinäytelmän Stalkatut elämät ja nyt keskiviikkona vielä saman näytelmän uudelleen Helsingissä Valtimonteatterissa. Näytelmä on katsaus Kuusikadun kerrostalon omaperäisten asukkaiden ihmissuhde-elämään ja siihen, miten nämä osittain sitoutuvat toisiinsa.

Vaikka käsikirjoitus syntyikin opiskelijoiden monien eri musiikki-, koreografia-, monologi- ja dialogi-ideoista, kokonaisuus muodostui hyvin yhtenäiseksi, eikä Stalkatuista elämistä jäänytkään ensin arvelemaani antologista kuvaa. Opiskelijoiden aivoriihi ja ryhmätyöskentely oli tuottanut viihdyttävän ja koherentin käsikirjoituksen. Molemmilla näkemilläni esityskerroilla oli yksi sairastapaus, joten en nähnyt Stalkattuja elämiä lainkaan esitettynä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, ja jotkin kappaleet jäivät esittämättä. Dialogi oli saanut elää esitysten välillä, ja koko projektista sai molemmilla kerroilla hyvin positiivisen, rennon ja opiskelijalähtöisen kuvan. (Kiitettäköön kuitenkin myös tuottajaa ja ohjaajaa Anne-Maria Vesalaista. :))

Osa lauluista oli tuttua populaarimusiikkia vuosien takaa, osa tiimin omia sävellyksiä. Soittimiksi piano ja kitara riittivät todella hyvin, koska laulajat täydensivät taustoja hyvillä sovituksilla erittäin taitavasti. Jotkin laulut vedettiin taustanauhojen päälle (esimerkiksi Love Hurts), mutta tämä tuntui jonkin verran kömpelöltä – livenä säestetyt kappaleet toimivat paljon paremmin. Siinä missä laulujen valinta ja sopiminen näytelmään oli erittäin onnistunut, osa tanssiesityksistä tuntuietsivän tarkoitustaan. Kokeiluhalua selvästi löytyi, mutta katsojasta riippuen se joko viihdyttää tai epämukavasti tauottaa näytelmää.

Erityisesti haluaisin nostaa esille joitakin kykyjä, joista ja joita haluan kuulla tulevaisuudessa enemmänkin. Näyttelijäntaidot paistoivat selvästi koko ryhmästä, vaikka (luultavasti tiedostettuja) ylilyöntejä ja passiivisuutta olikin havaittavissa. Kiitos erityisesti Asta Pöyhöselle ja Valtteri Seppäselle sävellyksistä ja säestyksistä. Mitä lauluun tulee, niin voisi sanoa, että Aretha Franklinin Respect-kappaletta lukuun ottamatta jokaista lauluesitystä kuuntelisi mielellään uudelleen vaikka äänitteenä. Erityisesti haluan kiittää Noora Koivumiestä, jonka koskettavan kaunista lauluääntä tulisin mielelläni kuuntelemaan erikseenkin.

Korkea veisu toimii, ja allekirjoittanut itki molempien esitysten aikana kahdesti. (PMMP:n Päiväkoti ja Hectorin Jos sä tahdot niin.) Näytelmässä naurua riitti sitäkin enemmän.

Näyttelijäkaarti esittää teostaan vielä torstaina ja perjantaina Valtimonteatterissa. Lipun hinta on niin alhainen, että älkää ihmeessä rahan vuoksi jättäkö katsomatta! Järvenpääläistenkin kannattaa matkata Helsinkiin asti tämä katsomaan, jos on jäänyt väliin – tai ainakin lähettää tiimille palautetta ja toivoa muutamaa lisänäytöstä.

A short history of airport security in the US

2010 November 22
by Joonas Mäkinen

… and it happens to be so that the same sad development is rushing through the whole world because of all those (us) paranoids.

Avoin kirje VR:lle – Visa Electron

2010 November 8
by Joonas Mäkinen

Kirjoitan tätä asiakaspalautetta junassa matkalla Pasilasta Kouvolaan. Matkustan taajamajuna Z:lla edellisen InterCity-yhteyden sijaan, ja minua kismittää, että myöhäisemmän yhteyden vuoksi minulta jää nyt Kouvolassa väliin kaksi laulutuntia ja harjoitusaikaa illan pianokonserttia varten.

Kuljen myöhäisemmällä junalla siksi, että noin kolmen minuutin vaihtoaika Pasilassa ei jättänyt minulle aikaa käydä pankkiautomaatilla nostamassa käteistä. Koska minulla ei ole luottokorttia, eikä Visa Electron käy maksuvälineenä junassa, matkani peruuntui.

Totta kai olisin voinut valmistautua matkaan paremmin varmistamalla, että minulla on riittävästi käteistä mukana. Maailma ei ole täydellinen, kaikenlaista voi aina käydä ja jokainen matkustaja voi varautua matkoihinsa paremmin, mutta tämä ei poista itse ongelmaa, vaikka tekeekin todennäköisemmäksi onnistuneen lopputuloksen. Paheksuntani toimimatonta maksupalveluteknologiaa kohtaan on tietenkin laajempi, eikä tämä koske vain VR:ää tai Visa Electronia. Odotan kuitenkin Valtion Rautateiden ottavan aktiivisesti agendalleen pysyä mukana kehityksessä ja tehdä matkustaminen kaikille mahdollisimman helpoksi.

Esitän nyt odotetun ja yleisen kysymyksen.

Miksi VR:n junissa ei kelpaa maksuvälineenä Visa Electron?

Sinun, joka luet tämän asiakaspalautteen, ei tarvitse osata vastata. Yhteisen hyvän nimissä haluan kuitenkin tähän kysymykseen vastauksen, joten toivon, että voit ohjata kysymykseni ja minut sellaiselle henkilölle, joka on vastuussa näistä järjestelmistä. Pyydä soittamaan, käymään, laittamaan sähköpostia – ihan mitä hyvänsä.

Tuota kysymystä tullaan kysymään tulevaisuudessakin. Tämä on ongelma kansalaisille – ei vain VR:lle – ja uskon, että minunkin lisäkseni löytyy jo useita ihmisiä, jotka mielellään auttavat teitä nyt, kun toivo oikeisiin tekijöihin on menetetty. Olen valmis tiiviiseen asiakaspalautesuhteeseen, puhelinsoittoihin, sähköpostien lähettämiseen sekä täysin korvauksettomaan konsultointiin ja teidän työnne tekemiseen, että tämä ongelma vain saadaan ratkaistua mahdollisimman nopeasti.

Vastauksen saatuani meillä on kaksi vaihtoehtoa:

  1. Kun saamme tietää kunnon syyn tähän maksuvälineongelmaan, voimme yhdessä selvittää keinot taata ne edellytykset, että Visa Electron saadaan toimimaan. VR saisi lisäksi imagovoittoa, kun pystyisi edes tässä asiassa pitämään ihmiset ajan tasalla, ettei jokaisen pettyneen matkustajan tarvitse kysyä samaa kysymystä aina uudelleen. (Asiakaspalvelusivun Usein kysyttyä -osioista ei löydy mitään mainintaa Visa Electronista.)
  2. Jos saatu syy on nuorten, kouluttautuneiden ja teknologiaa ymmärtävien ihmisten mielestä niin sanotusti paska, VR:n mollaaminen tulee jatkumaan ja asiakaskuntanne harvenee samalla, kun te ihmettelette, miksi lippujen hintojen nostaminen, perutut vuorot, myöhästelevät junat ja kelpaamattomat maksuvälineet eivät lisää junaliikenteen suosiota.

Ja ai niin: tämäkin juna on myöhässä, ettekä ole ilmeisesti vieläkään huomanneet verkkokauppanne suhteen, että internetiä ei suljeta joka päivä kello 23.30.